Viikonloppu ja vapaat on nyt takanapäin.
Olo ei ole niin levännyt kuin voisi olla, mutta fiilis on hyvä.
…Tai on mulla pientä henkistä paniikkia ilmassa!
Bestmanin kanssa tuli vietettyä tuossa aikalailla 24 h tiiviisti yhdessä, vaikka ystäväpariskuntamme olikin kieltänyt erikseen molempia heräämästä toistemme vierestä.
Olemme kuitenkin tilanteen tasalla, emmekä hätiköi. Katsellaan rauhassa mitä tulee, eikä sukelleta suin päin suhteeseen.
Sovittiin kylläkin ettei muita tapailla.
Mutta mites tää paniikki?
Vaikkei edetä nopeasti, niin mun historialla on kyllä aika nopeaa touhua viettää ensimmäisten treffien jatkoksi 24 tuntia yhdessä! En myöskään ole tottunut siihen että koko ajan pitää olla huomioimassa jotain hellyydenkipeää nuorta miestä. Onhan se kivaa hempeillä ja söpöillä, mutta rajansa kaikella.
Olemme myös todellakin hyvin samanlaisia luonteiltamme ja toimimme monissa tilanteissa samalla tavoin, josta johtuen tämä bestman käytti eilen jo fraasia ”Enpä ois arvannu että Kiku olis The One!” (jaiks!?, ei paineita!!!).
Meillä on kyllä myös paljon eriäviä mielipiteitä, joten loppujen lopuksi olemme varmaan yhtä samanlaisia keskenämme kuin kuka tahansa pari.
Paniikki johtuu siis siitä, että onko tämä se mitä haluan, kuka minä olen ja mikä on minulle elämässä tärkeää?
Mä oon itsenäinen sinkku, joka toissa viikonloppuna makasi auton alla ja kiinnitti rautalangalla pakoputken takaisin auton alustaan. Perhe menee mulla etusijalle, mä haluan tulevaisuudessa puutarhan ja ruokasalin, johon mahtuu kahdeksan hengen ruokapöytä. Haluan viettää mahdollisimman paljon laatuaikaa kummipoikani kanssa. Tykkään ihastumisen tunteesta ja romantiikasta.
Mutta että sitä alkaisi jonkun tyttöystäväksi… Siinäpä vasta ajatusta kerrakseen.
Toisaalta, minä olen oma itseni ja pidän kiinni minuudestani. Tällainen tämä paketti on, take it or leave it.
Bestmanin kanssa myös puhuttiin ohimennen että jos päädytään parisuhteeseen, niin luultavimmin minä olen meistä se, joka määrää kaapin paikan, minä olen Alfa.
Kuten sanoin äidillenikin, niin katsellaan.
Kesän ajan ainakin jos katsoisi että mihin suuntaan tässä mennään, ennen kuin lähdetään panikoimaan enää tämän suuremmin.
Viimeistään elokuussa oleviin häihin mennessä pitäisi kyllä olla selvillä että ollaanko vai eikö olla, sillä on eri asia esitellä itsensä: ”Hei, olen Kiku, toimin kaasona ja olen morsiamen hyvä ystävä.”, kuin ”Hei, olen Kiku, toimin kaasona ja seurustelen bestmanin kanssa.”… Etenkin siis kun bestman on sulhasen veli, ELI HÄISSÄ ON PAIKALLA KOKO SEN PUOLEN SUKU! No biggie.. right?
Rakkaudella,
KIKU
Ensitapaaminen bestmanin kanssa sujui paremmin kuin hyvin.
Olimme tulevan hääparin luona seuraamassa jääkiekkoa, tai no, olimme molemmat oikeastaan paikan päällä jo useita tunteja ennen kuin kiekko tippui jäähän, joten oli hyvää aikaa jutella ennen matsia.
Siinä sitten heitettiin juttua ja välillä sulhanen, tämän bestmanin veli, tuli viereen kuuntelemaan ja sanoi: ”Piti tulla ihan kattomaan, kun sanat on kuin bestmanin suusta, mutta ääni on Kikun!”
eli toisin sanoen sanoin aivan samoja asioita kuin bestman olisi voinut sanoa.. Olemme perusluonteiltamme hyvin samanlaisia ja molemmilla ollut yhtä huonoa tuuria kumppanin etsinnässä. Yhteisiä asioita ei hirveästi ole, mutta ei stressiä, niitähän voi sitten kehittyä ajan myötä, right?
Poistuessamme omille teillemme illan jälkeen, bestman tokaisee minulle: ”Enpä oo kyllä koskaan tavannut sunlaista naista..”
Ei ihme, minä olen uniikkikappale ja sellaisena aion pysyä.
Tämän jälkeen on seurannut tekstiviestejä, facebook-keskusteluja sekä bestmanin tunnustus että huomattavaa kiintymystä on havaittavissa.
Huomenna treffit kaupungin yössä ja sunnuntaina mennään jälleen hääparin luokse kannustamaan leijonat voittoon!
Hyvän ystäväni kanssa keskustelimme tästä kuviosta;
Kiku:
Joo kyllä tää nyt aika pitkälti näyttää siltä että nyt tulee pallo nilkkaan
M:
No jo oli aikaki! 
Oot ollukki jo ilman palloo liian kauan
Kiku:
:DDDDDDDDD So true!
On vaan puuttunu se sopiva pallo
Katsellaan mikä tilanne viikonlopun jälkeen on… ;)
Rakkaudella,
KIKU
Häät on perinteisesti täynnä rakkautta ja siksi niissä onkin niin ihana käydä.
Kaikki ovat iloisia, hyvällä mielellä ja hääparin toisilleen antama loputtoman rakkauden tunnustus heijastelee myös muihin ihmisiin palavaa kiintymyksen tunnetta.
Amerikkalaisissa elokuvissa häät ovat myös mitä mainioin iskupaikka, mutta Suomessa harvempi rakkaustarina on tainnut saada alkunsa häistä..
Viime kesänä ollessani ystäväni häissä kaasona, bestman, joka on pitkäaikaisimpia ystäviäni, heitti että hänellähän on lähestulkoon vastuullaan kaataa joku kaasoista (meitä kaasoja oli yhteensä neljä) ja loppupeleissä niin hän tekikin. Ei tarvinnut kaverin poistua juhlista yksin.
En silti muista ennen nähneeni tällaista tapahtuvan häissä.
Minulle kolahti joku tovi sitten tulla postiluukusta ystäväni hääkutsu, eikä se sisältänyt +1 vaihtoehtoa. Sinällään ei haittaa, koska tuskin olisin sinne ketään ollutkaan viemässä, mutta olisin arvostanut tätä mahdollisuutta. Helpotti tosin kun kuulin, että näiden häiden bestmankaan ei ollut saanut avec-mahdollisuutta!
Vielä enemmän tässä helpottaa se että, uhkaavasti näyttää siltä että saatamme olla toinen toistemme avecit näissä häissä…
Kyllä, luitte oikein.
Olen menossa treffeille bestmanin kanssa.
Piti soittaa morsiamelle että onko hääparilla tässä asiassa sormensa pelissä, mutta väittivät ainakin olevansa tietämättömiä tästä mahdollisesta parinmuodostuksesta.
Olen silti skeptinen, kuitenkin ovat leikkineet Amorin apulaista…
Oli miten oli, minä lähden testaamaan että onko tämä bestman muuttunut parempaan suuntaan vuosien varrella, sillä olemme ensimmäisen kerran muistaakseni tavanneet noin viitisen vuotta takaperin ja sen jälkeen muutaman kerran.
Rakkaudella,
KIKU
Tein päätöksen että Suomen pelipäivinä pukeudun sini-valkoiseen.
Sitä täydellistä “Suomen sinistä” en omista oikein missään muodossa, joten sinisen sävyt painottuvat aika rankasti sinne tummaan päähän, mutta onpahan sinistä kuitenkin.
Ekoina pelipäivinä olen pukeutunut näin:
Sininen painottunut alaosaan, mutta huomenna vois yrittää vetäistä valkoiset housut jalkaan ja sinisen paidan ylle, vaihtelu virkistää!
Ihanaa MM-kisojen jatkoa kaikille! :]
Rakkaudella,
KIKU
Mä oon aina ollut heikkona tummiin miehiin, joilla on matala, miehinen ääni ja taito laulaa, joten pöksyt kastuivat (anteeksi karkea ilmaisuni, mutta jotta ymmärrätte asian vakavuuden, piti mun käyttää sitä) sillä samalla sekunnilla, kun luin Janne Tulkilta ilmestyvän Tapio Rautavaara -tribuuttialbumin nyt toukokuussa!
Miettikää Tapsan karismaa ja ääntä!
Siinä oli suomalainen mies parhaimmillaan!
Janne pääsee äänellään lähelle, vaikka onkin menettänyt mielestäni viime vuosina sielukkuutta tulkinnoistaan. Onhan se Tulkki sitä paitsi komea! …Etenkin ollakseen rekkakuski ;)
Janne itsekin ylistää Rautavaaraa ja sitä fiilistä, jonka mies jätti jälkeensä.
Lisää voi lukea Auraviihteen sivuilta ;)
Jo vuosia sitten ilmoitin äiskälle, että Janne Tulkin jos saisin häihini sitten jonain päivänä laulamaan, niin kaikki olisi täydellistä!
Okei, vielä täydellisempää ois kuulla jonain kesäyönä Jannen laulavan ikkunan alla, voih… !
Noh, näitä asioita mennään kesällä pohjustamaan Janne Tulkin keikalle, ekaa kertaa elämässäni.
Mä Tulkkaan!
Rakkaudella,
KIKU
Mun mieselämä on aihe, josta keskustellaan lähipiirissä joskus enemmältikin.
Toiset ovat huolissaan siitä että oon sinkku, toiset toivoo lapsia ja toiset on huolissaan siitä että aina mä löydän miehistä jotain vikaa, ihan kun en antais itelleni lupaa olla onnellinen.
Myönnän että itsekin toisinaan tulen ajatelleeksi, että pitäiskö mun vähän höllätä ja antaa enemmän vaan mennä. Jos aina ei olisi niin varautunut noiden miesten suhteen…
Toisaalta mun mieshistorialla on ihan syytäkin olla varautunut ja jopa kyyninen!
Ei oo kerta jos toinen kun olen sotkeutunut erinäisiin idiootteihin, tunnevammaisiin mulkkuihin, saamattomiin luusereihin tai muuten vaan epäkelvollisiin tapauksiin.
Kertaalleen on jopa eräs tyttöystävä käynyt jakamassa minulle ei-niin-kauniin mielipiteensä minusta ja sekin oli aivan turhaa siinä vaiheessa.
Seikkailut Herra H:n kanssa ovat tutut täälläkin monelle ja itsellänikin ne ovat vielä todella tuoreessa muistissa, mutta tavattuani tämän uuden, päätin etten tyrmää heti, annan mahdollisuuden.
Heitin jopa jollekin kaverilleni, että jos tällä miehellä olisi 10 cm lisää pituutta, niin oltais jo kihloissa.
Kaikki meni kivasti, kunnes mies sai suunsa auki ja kertoi että hänellä oikeastaan on avovaimo, jonka kanssa tosin kevät on mennyt heikosti ja tällä hetkellä avopuoliso on ulkomailla töissä. He ovat ”tauolla”.
Voitte kuvitella mun typertyneen ilmeen! Kirosin mielessäni: ”Ei nyt!%§%¤ taas!!!”
Kysyin että mitäköhän Herra aikoo sitten tehdä kun tämä avovaimo palaa takaisin kesällä.
Ei kuulemma tiennyt oikein itsekään.. EI KELE! Munko tässä nyt sitten pitäis tietää!????
No voin kertoa teille tässä että mitä mä tiedän: Pesen kädet tästä sotkusta.
Kundi saa hoitaa elämänsä kondikseen, ennen kun tulee yhtään enää vikittelemään mua.
Missä on jätkän moraali!?
Kiva että jannu on sitä mieltä että heillä menee heikosti parisuhteessa, mutta mitäs jos tämä avovaimo on/on tullut toisiin aatoksiin ulkomaankomennuksensa aikana? Jos hän haluaakin jatkaa?
Naimisiin, muutama lapsi, farmariauto ja omakotitalo.
Onko liikaa toivottu, että mä haluan tällaisten asioiden olevan miehellä selvänä, ennen kuin tulee lämppäämään mua? Ois pitäny heittää se kundi pihalle saman tien kun kertoi parisuhteestaan!
Taas tuli näpeille, mutta pohjalta ei voi kuin nousta.
Seuraavalla kerralla kun joku lähipiiristä kehottaa olemaan vähemmän kriittinen miesten suhteen, niin annan piupaut, se on varmaa! Tämä on jo vähän liiankin nähty juttu.
Rakkaudella,
KIKU
Keittiöpuutarha
Dinner at Kiku’s (huhtikuu) valikoimaa
Suklaakastike oli aika uskomattoman hyvää kanan kanssa!
Luumuclafoutis
…Ja tällä asulla hurmattiin kalju insinöörimies vappuristeilyllä ;)
Tiedättekö, mulla on ihan sellainen fiilis että tästä kesästä tulee aivan mielettömän upea!
Rakkaudella,
KIKU
Kirjoittanut
kiku @ Huhtikuun 26. 2012 luokkaan
Ruokaa!Viime vuosina on satunnaisesti tullut pidettyä yhteyttä kundiin, johon olin ihastunut yläasteella.
Ihan mukava kaveri, jonka kanssa on hauska välillä törmäillä ja heittää juttua.
Silti olen jarruttanut tilannetta, kun kaveri on ehdotellut treffejä.
Hampaita pestessäni eräänä iltana, pohdiskelin tätä tilannetta.
Muistelin millaista oli olla ihastunut yläasteella ja ennen kaikkea ehkä miksi olin ihastunut tähän tapaukseen.
Totesin itsekseni että kundi vielä näyttää aivan samalta kuin yläasteen aikoihin, joten täähän pitäis olla ihan selvä peli! …Tai ehkä juuri siksi en ole enää kiinnostunut!
Mun miesmaku on vaihdellut vuosien saatossa aikalailla samaan tahtiin kuin olen alkanut löytämään itseäni maailman myllerryksestä. En usko että nykyinen miesmakunikaan on lopullinen, mutta tuskin suuria muutoksia enää koetaan. Kyllä mä sen Karalahden näköisen miehen ottaisin alta aikayksikön!
Miesmaun lisäksi makuaisti on kehittynyt iän myötä (aasinsilta ruokaan, mä oon niiiin taitava!).
En ole pitänyt itseäni ikinä nirsona, mutta ajan myötä olen oppinut rakastamaan sieniä, meren elävätkin maistuvat paremmin ja viime aikoina olen löytänyt maitokahvin ja suklaan uskomattoman upean liiton!
En ole keittojen ystävä taikka kuivakakkujen.
Molemmista olen kyllä löytänyt uusia puolia, joiden myötä molemmat ovat myös löytäneet tiensä ruokalistoilleni, tosin harvemmissa määrin.
Pizzojen suhteen olen aina ollut vannoutunut ohuiden pohjien kannattaja, mutta pieni kipinä on kytenyt pannupizzaan. Kotioloissa ei ikinä saa aikaiseksi sitä täydellistä pizzapohjaa, tai ei ainakaan sitä ohutta versiota. Eilen astuin mukavuusalueeni rajalle ja kokeilin tehdä pannupizzaversiota.
Tuli hyvännäköistä ja –makuista. Pohja sai luottamukseni.
Pannupizzan pohja
3 dl jauhoja
2 tl kuivahiivaa
½ tl suolaa
¾ tl sokeria
1,5 dl vettä (Huom! Vesi hieman kädenlämpöistä lämpimämpää, jotta hiiva heräilee toimimaan!) :)
Olen pitkään miettinyt että missähän yhteydessä kokeilisin sähkövatkaimen taikinakoukkuja (joo ne on ne ylimääräiset vänkyrät härpäkkeet, jotka meinaa heittää roskiin uuden sähkövatkaimen hankkiessaan, koska tuntuu ettei niille oo mitään käyttöä..) ja tässä kohtaa päätin kokeilla onneani!
Asensin sähkövatkaimen kiinni telineeseen, settiin kuuluva kulho paikalleen ja koukut kiinni.
Mittasin kuivat aineet astiaan, kaadoin lämpimän veden sekaan ja pistin koneen pyörimään. Välillä kaavin reunoille karanneet jauhot mukaan massaan.
Kun taikina sitten näytti siltä että sitä on pyöritelty tarpeeksi, nostin taikinakulhon mikroon kohoamaan.
Käytän usein mikroa taikinoiden kohotuspaikkana, sillä siellä on tasaisen lämmin ja hyvä taikinan olla :)
Taikinan kohotessa paistelin jauhelihat ja valmistelin muutenkin täytteet.
Voitelin myös pyöreän piirakkavuoan (halkaisija n. 26 cm) odotellessani.
Kun taikina sitten oli paisunut kaksinkertaiseksi, kippasin sen piirakkavuokaan ja tasoittelin reunoja kohti jauhotetuin käsin. Tomaattimurska pohjalle, osa juustosta, täytteet ja loput juustot päälle.
Paistoin uunissa 225 asteessa 20 minuuttia, annoin jäähtyä ja nautin.
Rakkaudella,
KIKU
Kirjoittanut
kiku @ Huhtikuun 23. 2012 luokkaan
Ruokaa!Työnkuvaani kuuluu mm. selata aikakauslehtiä läpi, jos niissä vaikka sattuisi olemaan yrityksemme tuotteita. Lähinnä näihin selattaviin siis kuuluvat naistenlehdet, jotka toisinaan tarjoavat myös mielenkiintoisia artikkeleita tai tarinoita. Eniten työpisteelläni tulee kuitenkin pläräiltyä ruokaan liittyviä lehtiä. Glorian ruoka & viini –lehdestä etenkin tulee monesti otettua talteen reseptejä. Tälläkin hetkellä taitaa olla merkattuna pari sivua kyseisestä lehdestä kopiointia varten!
Työkaverini kanssa monesti näin maanantaisin jutellessamme viikonlopun kuulumisista keskustelu kääntyy väkisinkin jossain välissä siihen mitä jompikumpi on syönyt viikonloppuna. Muutenkaan ei mene päivää etteikö meillä töissä puhuttaisi ruoasta, joko hyvästä tai huonosta.
Stockan kantislehdistäkin kuolaamme vain ruokatarjoukset, viis vaatteista, kosmetiikasta tai elektroniikasta! (Uusimmassa Stockmann Premier –lehdessä on niin mielettömän upeita kakkukuvia, että melkein itkettää katsella niitä…)
Ruoka on siis todella iso osa elämää, jokapäiväinen elämys.
Toisena ääripäänä ”elämysruokailulle” todistin eilen perheemme juniorin ruokatankkausta.
Poika soitti mulle nälissään ja kyseli ruoan perään, kun oli nurkilla.
Minäpä laittelin junnulle pastaa ja juustokastiketta rapealla pekonilla sekä salaattia feta-juustolla.
Istuimme vastakkain pöydän ääressä syömässä ja tuijotin silmät pyöreinä, kun junnu lappasi pastaa naamaansa. Ei ollut poika kuulemma muutamaan päivään saanut kunnon ruokaa syödäkseen.
Lämmitti isosiskon mieltä että ruoka maistui, mutta huolestutti samalla…
Kutsuin pojan syömään ensi lauantainakin, kun koittaa jälleen Dinner at Kiku’sin aika!
Tämän kuun DaK’s poikkeaa Ranskaan ja tarjolla tulee olemaan:
Sitrus-vihreä papusalaattia
Kananrintaa suklaakastikkeella
Luumu-Clafoutis ja vaniljajäätelö
Jäätelöstä puheenollen!
Sunnuntaina maisteltiin maman kanssa auringonpaisteessa edellisenä päivänä valmistelemaani jogurttijäätelöä! Olipa mielettömän hyvää ja vaivatonta!
Mulla on ollut tarkoituksena kokeilla tehdä kermajäätelömassaa ilman jäätelökonetta, koska kammoan turhia laitteita keittiössä, mutta tämän ohjeen bongattuani unohdan ainakin toviksi kotitekoisen kermajäätelön, sillä tässä valmistusaika on 10 min. + pakastus n. 1 vrk !!!!!!
Suklaa-jogurttijäätelö
Eräs asia, jonka suosittelen huomioimaan jäätelöä tehdessä, on pakastusrasian koko!
Minä nimittäin laitoin massan ohjeen mukaiseen 1,5 litran astiaan ja kaikki meni hyvin, kunnes jäätelön annettaessa sulaa, tajusimme äitini kanssa että hemmetti, sehän pitäisi sitten kerralla syödä kaikki pois!
Suosittelen siis pakastamaan pienemmissä ”annosrasioissa”, jollei syöjiä ole useampia! Veikkaisin että tuosta satsista riittäisi helposti 6-8 henkilölle, ehkä jopa kymmenelle!
Valmis jäätelö oli rakenteeltaan aivan kuin kaupasta ostettua tai koneella tehtyä jäätelöä ja siitä sai kauhalla tehtyä jopa palloja! Jogurtti toi makuun hieman hapokkuutta ja taittoi siten makeutta.
En ole itse tumman suklaan ystävä, mutta suosittelen kuitenkin käyttämään tässä ohjeessa nimenomaan tummaa suklaata, sillä muuten jäätelöstä saattanee tulla ällömakeaa.
Kun perusmassapohja on tässä todettu hyväksi (turkkilainen jugu+kermavaahto), niin voimme antaa vain mielikuvituksen lentää!
Kesällä aion ainakin minä tehdä kyseistä jäätelöä tuoreista mansikoista ja keksimurusta, ehkä marenkihippujakin sekaan, NAM!
Tai miten olisi valkosuklaa-mustaherukka? Kinuski-pähkinä? Sitruuna-laku?
Kotitekoista, ilman ylimääräisiä lisä- ja säilöntäaineita. Ei tästä voi olla tykkäämättä!
Rakkaudella,
KIKU
Tarkoitus oli viettää iltaa ja ottaa jokunen ”voittohäppä” sen kunniaksi että viimein, puolen vuoden jälkeen, taisin saada eräälle jannulle uppoamaan, että meidän välillä ei voi olla mitään, koska se ei vaan yksinkertaisesti toimi.
Jostain syystä kundi ei siis ole ymmärtänyt selvää suomenkieltä (sun ja mun kuvio ei toimi. PISTE.), vaikka olen esittänyt sen eri medioiden kautta; puhelin, tekstari, facebook. Päin naamaakin olisin sen sanonut, jos jantteri olisi joskus oikeasti kaikista puheista huolimatta saanut raahattua sen takapuolensa paikalle sovittuna aikana…
Kaikesta huolimatta ilta alkoi kivasti kaverini luona! Joimme pari lasillista hyvinkin kesäisen näköisiä ja makuisia juomia, mutta jottemme koko iltaa kuitenkaan joutuisi viettämään vain kahdestaan, kaverini viestitti elokuvissa olleelle poikaystävälleen että milloin tämä kavereineen olisi tulossa viettämään iltaa samaan osoitteeseen.
Tunnin päästä kolme miespuoleista henkilöä ja yksi nainen saapui paikalle.
Ensin olimme jakautuneet sukupuolten välisiin porukoihin, mutta päätimme tyttöjen kanssa liittyä toiseen huoneeseen poikaporukkaan, samassa kaksiossa kun kuitenkin oltiin.
Tilanne alkoi hyvin, kunnes kaverini poikaystävä päätti ”näyttää” eräälle kaverilleen jonkin jutun tietokonepelistä. Kaverini ilmoitti poikaystävälleen että illanistujaisissa ei kuulu pelata tietokoneella ja minä komppasin. Lupasin kontata pöydän alle sulkemaan virrat koko laitteistosta, jos moinen peli jatkuu… Minähän en tee tyhjiä lupauksia (tämän olen viimeistään oppinut Supernannysta; lapsille pitää opettaa johdonmukaisuutta, tai muuten ne hyppivät nenille!), mutta n. 20 minuutin tyttöystävän ja minunkin torumisen jälkeen kundi lopetti pelaamisen, muttei luovuttanut.
Vielä pelaamisen jälkeen parvekkeelle mentyään jaksoi mussuttaa, jolloin minun oli pakko lausua yksi karttamani cliché: ”Kasva jo aikuiseksi”
Tämän nuoren miehen kohdalla olen kyllä jo useamman vuoden mielessäni hokenut samaa, joten en tiedä voiko tätä laskea clichéksi..?
Kundi haukkui minut kaverilleni kahdesti, niin että minä kuulin keittiöön selvästi. Ilmoitin sitten että lähden pian kotiin, koska minua ei selvästi kaivata tänne. Viiden minuutin päästä kaverin poikaystävä tulee parvekkeelta ”pyytämään anteeksi” ja myöntää heti itsekin ettei todellakaan aio pyytää anteeksi, koska hän ei ole tehnyt mitään väärää.
Siinä käytiin sitten läpi kahden suuren egon tahtojen taisto, jonka seurauksena minä lähdin kotiin, koska tuo kundi ei kuitenkaan lähtisi omasta kodistaan mihinkään. Myönnän että minulla ei ole aikomustakaan antaa yhdenkään miehen hyppiä nenilleni, oli sitten tilanne mikä tahansa.
Kaiken tiimellyksessä minua kutsuttiin feministiksi (ja olen ylpeä siitä) sekä kysyttiin että missä kivikaudella elän, jos olen sitä mieltä että jokaisessa suhteessa toisella henkilöllä on tavalla tai toisella enemmän sananvaltaa.
Kotiin kävellessäni mietin tuntemiani parisuhteita ja kyllä jokaisessa edelleenkin on mielestäni se joku, joka ns. määrää kaapin paikan. Kaikissa suhteissa ei ehkä yhtä selkeästi, mutta kuitenkin. Toinen osapuoli aina nöyrtyy toiselle.
Nyt on vähän huono omatunto, kun saatoin kaverini tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua joko minun tai poikaystävänsä puolelle…
RSS syöte
